Monesti kun koirista puhutaan, puhe kääntyy hakuun, joka on ainakin omasta mielestäni yksi erittäin tärkeä asia koirassa, että se hakee. Se osittain viestii sen, että koirassa on rohkeutta ja metsästysintoa.

Ajokoirilla haku on tärkeää, tosin siinä lajissa pärjää myös niin, että ukko kävelee koiran mukana ja ajaa riistan ylös koiran ajettavaksi. Tosin silloin koira oppii siihen, että ukko on mukana ja se vaatii sen että sinne mukaan menee myös silloin kun metsässä on muniin asti upottavaa lunta. Näin on monelle tuntemalleni ajokoiralle käynyt. Siksi kannattaa jo ekana syksynä olla tarkkana ettei liikaa auta koiraa ja toisena syksynä kannattakin jo lyödä persausta penkkiin max. 50m päähän autosta ja antaa koiran pikkuhiljaa opetella itsenäistä työskentelyä.

Mutta sitten kun mennään hirvi koiriin, niin tilanne onkin aivan eri. Isäntä ei voi mennä koiran mukaan ajamaan riistaa ylös. Tai voi mutta varmuudella voidaan sanoa, että siinä vaiheessa koiran tehtäväksi jää hirven seuraaminen. Tuskin se haukuttavaksi antautuu jos sen mies on heti alkuun laittanut liikkeelle. Ainakin täällä itä-rajalla hirvet ovat viime vuosina olleet sen verran säikkyjä, ettei kovin kiltisti anna haukuttaa muutenkaan.

Moni on sanonut laikoista, että niissä on erittäin vähän hyvin hakevia koiria. Se voi pitää paikkansa, itse en osaa asiaan kantaa ottaa, koska en ole ikinä muuta laikaa metsässä nähnyt kuin omaani, joka tällä hetkellä on 9kk eli pentu josta radikaaleja johtopäätöksiä on turha vielää ruveta vetämään. Mutta sen osaan sanoa, että huonosti tai jopa erittäin huonosti hakevia koiria on myös harmaatakkisissa koirissa, niin jämpteissä ja norjanharmaissakin. Tiedän sellaisia tapauksia kun koiria käytetään aivan liian vähän metsässä ja silloin kun viedään niin pyritään, että on 100% varman hirvi motissa, hirveän köörin (useasti koko perheen voimin) jolloin melua syntyy, tai sitten kävellään jumalatonta kyytiä pitkät taipaleet niin ettei itsekkään kuule eikä näe mitään ja nuorelle koiralle se merkitsee sen, että se ei takuulla poistu näköpiiristä, koska pelkää isännän katoavan. Tätä peliä kun jatkaa tarpeeksi niin käy niin ettei myöhemmin ole enää apua vaikka "taktiikkaa" muuttaisikin.

Itse olen tehnyt nyt tuon pennun kanssa niin, että menen tieltä metsään ja istun kannon nokkaan. Odotan, että koira lähtee itse hakemaan ja tekee sellaiset lenkit kuin tekee ja kun koira palaa miun luokse, nousen ja jatkan vähän matkaa eteenpäin ja taas perse penkkiin ja odotetaan niin kauan ennen kuin koira tulee takaisin. Näin tuo koira hakee, mutta jos kävelen itse koko ajan niin ei varmana 2 minuuttia kauempaa ole poissa näkyvistä.

Minusta eräs vanhempi metsämies sanoi hyvin kun puhuttiin tästä aiheesta, että -;Hän on yli 20 vuotta kiertänyt hirvikokeita omalla koiralla ja tuomarina ja koskaan sellaisella miehellä joka on kova kävelemään metsässä ei ole ollut hyvin hakevaa koiraa.  Se voi ollakkin totta, kuka tietää...Olisi mielenkiintoista kuulla alan muilta harrastajilta näkemyksiä kuinka nuori koira tulisi opettaa hakemaan kunnolla.

Se hyvä puoli tästä lamasta on ettei tarvitse töissä joka päivä olla joten jää aikaa tuon Nadjan kanssa touhuta. Tänään käytiin nuuskuttelemassa nalle balman jälkiä, mistä kirjoitin pienen jutun tuonne keskustelufoorumille.

Se on sitten taas ajokoirilla puolen vuoden huili edessä. Tänään kävin vielä molempien koirien kanssa metsässä ja tuli tuota vielä ammuttua koirille jänis. Ääntä riittää kyllä kun kaksi koiraa ajaa, mutta muuten ei kyllä enää ensi syksynä pidä noita yhtä aikaan löysätä. Ei nimittäin saanut kaadolta kiinni kumpaakaan ja ajovat vielä reilun tunnin toista jänistä.

Äkkiä se meni tämäkin kausi....no nyt pitää keskittyä sitten luola hommiin ja juoksutella laikaa.

Pyhäpäivän kunniaksi oltiin muutama tunti haukkaamassa raitista ilmoo ja nauttimassa talvipäivän seisauksesta. Ja seisottiin sitä itekkiin muutamia tunteja ihan passissa. Passissa hankittu mukava pieni vilun väre kaikkosi hienosti kun kaverin kanssa jahdin ja ajon päätteeksi lähdettiin tutkimaan minnekkä meidän riista on kadonnut.

No luolassahan se, mutta on sen oloinen ropelikko ettei käynyt mielessäkään ruveta koiraa tarjoamaan, etenkään kun vastustaja oli jälkien perusteella sellainen 20-30kg painoinen pilkukas eläin. Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen paikka. Kymmenen metriä pystysuoraa kalliota jonka päällä on n.10m leveeltä ja n.30m pitkälti sellaisia 5x10m suorakaiteen muotoisia kiven lohkareita päällekkäin ja limittäin ja joka suuntaan vinottain ja ropelikon takana nousee taas 10 metrinen pystysuora kallio ja jokaisen lohkareen alla menee käytäviä joka suuntaan. Osa käytävistä oli sellaisia, että kepeesti olisi itsekkin mahtunut sinne konttaamaan, mutta jostain syystä itsesuojelu vaistoa on vielä sen verran tallella ettei tuonne noin niinkuin selvinpäin ja ilman lamppua tullut kuitenkaan nenäänsä työnnettyä. Joten se siitä ja kotia kohti.

Laitoin galleriaan yhden kuvan missä näkyy murto osa millasta kivikkoa on kyseessä, mutta hiukan saapi kuvaa millasesta mestasta on kyse.

Aamulla ajeltiin isä-ukon kanssa huomisia kettu kokeita varten jälkiä. Lunta sais olla hiukan enemmän tai huomenna ei saata kovin ihme tuloksia tulla. No kävin sitte vielä katsastamassa haaskan, mutta ei ollu ketään käyny vierailulla. Pari kymmentä teertä lähti pellonlaita puista, siinä kaikki. No aattelin lähteä huvikseen kattomaan näätä rautoja, mutta matkalla kurvasin yhden latukan luo ihan vaan huvikseen vilkasemaan josko talven aikaan olis joku elukka käyny tutkailemassa, kun syksyllä paikka oli tyhjä. Ja mitäs mitäs? Supin jäljet kiertää latukkaa ja menee alle...ei muuta kuin kotia ja isukki ja Lotta kyytiin ja lantikan takakontillinen tykö tarpeita ja nopsaa vaan pistäydytään kun helppo paikka kyseessä. Mutta eipä olleet supit siellä. Lumen vähyys teki tepposet ja supit oli kuitenkin lähteneet vaeltamaan. No mielenkiinnosta ajettiin toiselle luolalle joka on maapesä männikkökankaalla. Täälläpä on supit sisällä, mutta nää on tulleet rautatietä pitkin, mistä asti lie kulkeneet. Kello on tässä vaiheessa jo ilta-päivän puolella eikä koiralla ole tutkaa. No ei muutaku sisään ja supit löytyy pohjukasta, mutta syvässä on...juuri ja juuri ääni kuuluu kun korva maassa kuuntelee. Ei auta ei se sieltä poiskaan tule joten ihan randomilla ja vanhojen muistikuvien mukaan kaivamaan. Reilusta parista metristä, melkein ekalla yrittämällä puhkeaa läpi reikä josta toinen supi saadaan maanpinnalle. Koira takaisin luolaan ja toinen supi löytyy, mutta eri kohdasta. Saan rassin supiin kiinni ja toinenkin supi pulpahtaa ulos. Ei muutakuin luolan entisöintiin ja autolle. Kotiin päin lähdettäessä alkaa mieltä kuitenkin painaa missä ne latukalla vierailleet veijarit ovat...no tuossahan on sellanen aika pieni ja vetosa maapesä n. 200m päässä mihin jälet loppuvat, mutta ei siellä ole pitkään aikaan ketään ollut....No käydään nyt kuitenkin kävelemässä vaan ihan mielenkiinnosta. Kuusikossa pitää olla jo taskulamppu, että näkee kulkea ja hiukan ennen luolaa lampun valokiila tökkää supin jälkiin...no täällähän ne ovat. Sitten mietitään mitäs tehdään...pimiä alkaa olla, mutta ensi yönä varmaan liikkuvat taas ja huomenna ei ehdi kun on mentävä tuomariksi eikä kyllä ole luntakaan jotta voi jälittää. Ei muutaku autolle ja koira ja lapio mukaan. Koira sisään ja nujakka alkaa. Samantien kaivamaan, mutta eipä osunu käytävän kohtaan. No toiseen kohtaan ja lapion terän paksuudelta kun on kaivettu niin läpi menee ja supin häntä näkyy. Supi nostetaan ulos ja kurkataan uudelleen ja toinenkin häntä näkyy ja samassa paketissa nousee sitten koirakin maanpinnalle. Luola kuntoon ja kotia kohti.

Vähän noin puoli huolimattomasti liikkeelle lähdetty päivä tuotti kuiteskin odotettua paremman saaliin ja varmasti nyt alkaa olla jälkien tekijät vähissä. Nämäkin elukat ovat nyt ilman lauhduttua kulkeneet melkosella varmuudella toisen seuran alueelta meidän puolelle, no pääasia, että nyt ne odottaa säkissä nylkemistä.

Kuva löytyy galleriasta!!!